Pääsiäispyhät kaikkine ohjelmineen on nyt ohitettu ja arkeen onnistuneesti palattu. Pitkäperjantaina päivä vierähti Jessica Ristimäen tokoseminaarissa. Aluksi olin menossa kuuntelemaan seminaaria ilman koiraa, mutta edellisenä päivänä sain peruutuspaikan harjoituskoirakoksi, joten Ficollakin oli pitkä päivä autossa odotellessa.
Sain seminaarista hyviä oppeja Xavia ajatellen, erityisesti pennun kanssa leikkiminen ja perusasennon opettaminen viettejä hyödyntäen olivat mielestäni hyviä juttuja (näitä on jo hyvällä menestyksellä kokeiltukin). Vieteistä haluaisin kuitenkin oppia vielä lisää - se on sellanen juttu, mistä en kovin ainakaan vielä tiedä, mutta mitä olis kiva osata hyödyntää koiran koulutuksessa!
Oltiin Ficon kanssa harjotuskoirakoista viimisiä, joten Fico odotteli autossa noin viisi tuntia (pari pientä lenkkiä siinä välissä toki tehtiin). Pitkästä odottelusta voi sit päätellä, että millasella mielellä koira oli autosta ulos tullessaan, huh! Fico kävi tietysti niin kuumana kuin vaan voi, ei meinnannut pieni koira pysyä nahoissaan. Noloako!? :D
Noh, kyselin Jessicalta neuvoja Ficon piippaukseen ja kisoissa ylivireongelmaan plus tunnariongelmaan. Periaatteessa tiesin noi asiat, mitä Ristimäki käski piippauksen vähentämiseks treenata, mut nyt ne on tullut kuultua jo monelta muultakin ihmiseltä. Pitäs vissiin alkaa tekemään oikeesti töitä asialle! :D Kisoissa ylikiehumisesta sanottiin, et pitää treenata palkattomuutta sellasissa liikkeissä, joissa Fico ei piippaa. Samaa mieltä oltiin myös siitä, että kisoissa koira pidetään koko ajan käskyn alla eikä mitään erityisiä palkkauksia liikkeiden välillä. Tunnarista Jessica oli sitä mieltä, että Fico ei tiedä, mitä siltä odotetaan. Nyt tulee siis helpottaa treeniä sen verran, että kisanomaista treeniä tehdessä appari ei koske vääriin kapuloihin. Rentoilutreeniä metsässä tehtäessä puolestaan vääriin kapuloihin/keppeihin appari sais koskea. Apparin käyttäminen hiukan hankaloittaa asiaa, koska kauheen usein ei oo mahdollisuutta treenata apparin kanssa... Nyt on ainakin tiedossa, mitä pitäis tehdä, joten kattellaan miten tää tästä etenee. :)

Sunnuntaina lähdettiin heti aamusti ajelemaan Ficon kanssa kisoihin Lietoon. Eka agilityrata oli jotain ihan järkyttävää! Mistään ei tullu mitään ja hylyn jälkeen keskeytettiin rata, koska aloin hinkkaamaan kontakteja (pahottelut vaan muille kisaajille kulutetusta ajasta...). Myös toiselta agiradalta tuli hylky, mutta tein radan loppuun asti asenteella. Oon siis virheistä huolimatta tyytyväinen siihen, että sain kisafiiliksen ja asenteen toisella radalla kohdalleen. Kolmas rata olikin hyppäri ja sieltä saatiin 5 + yliaikaa. Tällä radalla oli jo tekemisen meininkiä, mut harmillinen vitonen ja ajan kulutus tuli päällejuoksun väärästä ajotuksesta.
Kisojen tavotteena oli kuitenkin hankkia lähinnä kisakokemusta ja saada hyvä kisafiilis päälle! Nää tavotteet onnistuttiin onneks ainakin jossain määrin toteuttamaan, joten voidaan olla ihan tyytyväisiä päivään. :)
Yllä olevat kuvat on napattu sunnuntai-iltana, jollon lähettiin Xavin ja poikien kanssa ajelulle. Xavi pääsi siis treenailemaan autossa olemista ja hengailemaan rakennustyömaalla plus katselemaan koskea ja juoksentelemaan kurasella pellolla. :D
Maanantaina lähdettiin poikien kanssa läheiseen metsään, jossa Fico pääsi ensin Readyn, Friikin ja Sinton kanssa pienelle lenkille. Isojen koirien lenkin jälkeen Xavi pääsi tutustumaan ensin Readyyn ja sen jälkeen vielä painimaan noin puoli vuotiaan PROn kanssa. Alku oli aikas jänskää, mutta lopulta pennut juoksenteli ja paini kentällä ihan kuin vanhat keverukset. :D Xavia tosin hiukan harmitti, koska ei meinannut pysyä PROn perässä (PRO puolestaan oli onnesta soikeana ollessaan kerrankin nopeampi kuin joku muu ;D).
Koirilla oli superhauskaa, mutta mä sain taas huomata kuinka paljon ton pennun kanssa pitää tehdä töitä... Mun kutsut ei kiinnostanu pätkän vertaa, kun oli kaveri mukana. Kiitokset vaan S:lle, joka ajoi Xavia pois mun huutaessa ja juostessa toiseen suuntaan. :D
 |
Lopuksi näinkin päin... :D
|
Tiistaina puolestaan käveltiin "kauniisti" hihnassa katsomaan naapurin isovillakoira Elmeriä. Elmeri oli suuren kokonsa vuoksi tietysti tosi pelottava ja Xavi alkoikin Elmerin nähdessään kiljua kuin pieni eläin. Elmerin pysyessä vähän matkan päässä Xavi kuitenkin reipastui, kun vähän käppäiltiin poitsun kanssa edestakaisin. Katsotaan nyt kuinka monta kertaa saadaan käydä Elmeriä katsomassa ennen kuin Xavi uskaltautuu lähietäisyydelle. :D
Tiistaina käytiin myös rautatieasemalla katsomassa junan lähtöä. Xavi ei tosin huomannut koko junaa, mutta itsestään aukeutuvat ovet oli jokseenkin jännittävät. Niistä ovista kuljettiinkin sitten monta kertaa edestakaisin. :D Ovia lukuunottamatta rautatieasema oli ihan kiva paikka ja sekä sisällä että ulkona pystyttiin reippaasti leikkimään. :)
Tänään käytiin taas Xavin kanssa metsässä käppäilemässä ja siellä pentu on jo kuin kotonaan. Pienet hepulitkin uskallettiin vetäää ja mun jaloista irtauduttiin jo ilman ongelmaa (iiks...). Vaikka Xavi uskaltautuu metsässä jo pidemmälle musta niin mun onneks poika kuitenkin seuraa koko ajan missä meen. Pääsin muutaman kerran piiloon, mutta kyllä Xavi tiesi koko ajan missä olin ja juoksi aina suoraan mun luokse vaikka luulin luikahtaneeni onnistuneesti piiloon. :D
Sellasta tällä kertaa... Torstaina olis sit aika ekoille rokotuksille ja perjantaina olis tarkotus päästä tapaamaan uutta pentukaveria. Sunnuntaina on puolestaan tiedossa kotikisat, jonne Xavikin taitaa päästä maistelemaan kisailmaa. :)